perjantaina

Lohta ja avokadokastiketta

Mitä enemmän olen kalaa valmistanut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että liikamaustamalla vain pilaa hyvän raaka-aineen. Uunissa valmistaminen on helppoa ja lopputulos varmasti onnistunut, kunhan muistaa ottaa kalan ajoissa uunista ulos. Suolaa ja pippuria pintaan, ja siinä se. Jos sattuu oikein hulluttelutuulelle, voi ripsauttaa vähän yrttejä tai purjosipulia pinnalle, tai jopa lorauttaa vuokaan hieman omenasiideriä. Tällä kertaa maustoin lohen ainoastaan suolalla ja pippurilla, ja valmistin kostukkeeksi äärimmäisen yksinkertaisen avokadokastikkeen. Ohje on kahdelle.

lohi ja paljon muuta















vajaan kilon lohifilé
merisuolaa
mustapippuria


kypsä avokado
noin 100 g smetanaa
muutama rkl oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria


1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Poista lohesta ruodot pinseteillä ja laita se voideltuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Pintaan reilusti suolaa ja hieman rouhittua mustapippuria.
2. Lohi uuniin ja kastike tekeytymään. Eli halkaise avokado ja poista kivi. Kaavi sisus kulhoon ja soseuta se haarukalla. Lisää muut ainekset ja jätä jääkaappiin siksi aikaa kun lohi valmistuu, eli noin 20 minuutiksi.
3. Liu'uta lasta kypsän lohen alle, niin että nahka jää paistoastiaan. Lusikoi avokadokastiketta päälle. Valmis!

Salaatti sopii hyvin lisukkeeksi, mutta jos pelko kalvaa siitä ettei tämä vielä nälkää, niin ainahan voi keittää perunoita tai käydä grilliltä lihapiirakan.

Minä ostan mieluiten kotimaista lohta, siitäkin huolimatta, että se maksaa hieman norjalaista kasvatettua lohta enemmän. Myös WWF suosittaa suomalaisen kalan ostamista. Jos ostat kasvatettua lohta, on suomalainen kasvatettu kirjolohi parempi vaihtoehto, koska suomalainen kalankasvatus tarvitsee ympäristöluvan, ja tuotannon suoriin ympäristövaikutusten vähentämiseen on kiinnitetty paljon huomiota. Tähänkin liittyy kuitenkin ongelmakohtia, sillä kasvattilohelle syötetty kalarehu valmistetaan luonnosta pyydetystä kalasta, jonka eettisyydestä ei ole samanlaisia takeita.

Merilohen viljelyssä on se ongelma, että viljelyyn kuluu enemmän kalaa kalarehun muodossa, kuin mitä itse viljely tuottaa. Norjalainen viljelty merilohi on riski luonnonpopulaatioille, koska se levittää luonnollisesti kasvavalle lohelle vieraita tauteja. Vältä erityisesti chileläistä lohta, sillä se aiheuttaa monella tapaa ympäristöhaittoja. Lohi ei kuulu Chilen luontaisiin kalalajeihin ja täten kasvatuslaitoksilta karkaavat lohet voivat aiheuttaa ongelmia paikallisessa ekosysteemissä. Suurin ongelma  on kuitenkin rehutuotanto, johon valtavina määrinä käytetty kala on Chilen ja Perun luonnonvaraisten merieläinten ravintoa.

Lisää tietoa vastuullisista kalavalinnoista löydät WWF:n kestävän kalastuksen kalaoppaasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kokemuksia ja kommentteja!