sunnuntaina

Pastaa ja kasviksia

Ensimmäisen julkaistavan reseptin valinta valvotti minua yön ja aiheutti tavallistakin enemmän omien reseptieni kriittistä tarkastelua. Haluanhan tehdä vaikutuksen. Päätin kuitenkin valita monimutkaisten ja hienostelevien ruokien sijasta oman arkisuosikkini kasvispastan, johon turvaudun lähes joka viikko kaivatessani nopeasti valmistuvaa ja ennen kaikkea hyvää pastaa. Ruoka valmistuu alle puolessa tunnissa. Ohje kahdelle.

pastaa ja kasviksia















n. 250 g tummaa kierre- tai pennepastaa
kelta- ja punasipuli
2 pientä tai yksi suuri valkosipulin kynsi
öljyä
nokare voita
2 lehtisellerin vartta
puolikas makea paprika
puolet kesäkurpitsasta
porkkana
3 dl liha- tai kasvislientä
tölkki tomaattimurskaa (500 g)
tl balsamicoa tai punaviinietikkaa
puolikas tl sokeria
hieman paprikajauhetta
muutama basilikan lehti tai kuivattua basilikaa
mustapippuria
puolikas tl suolaa
kovaa juustoa raastettuna (Pecorino tai Parmesan)
hyvää oliiviöljyä

1. Paloittele kasvikset ja hienonna sipulit
2. Laita pasta kiehumaan, mutta vähennä pakkauksen keittämisajasta minuutti
3. Kuullota valkosipuli, sipulit, selleri ja pieneksi kuutioitu paprika öljyssä ja voissa
4. Lisää loput kasvikset ja ruskista hetkinen
5. Lisää lihaliemi ja anna kiehua kunnes suurin osa liemestä on haihtunut
6. Kaada joukkoon tomaattimurska ja lisää paprikajauhe sekä kuivattu basilika (jos basilika on tuoretta, tulee se lisätä vasta kypsennyksen loppuvaiheessa) keitä pienellä lämmöllä
7. Lisää kastikkeeseen loraus balsamicoa ja ripaus sokeria, keitä viidestä kymmeneen minuuttia pienellä lämmöllä
8. Rouhi joukkoon reilusti mustapippuria, lisää suola ja tarkasta maku
9. Valuta kypsä pasta ja sekoita se huolellisesti kastikkeen joukkoon, anna seoksen seistä pari minuuttia kannen alla, jotta kastikkeen maku imeytyy pastaan
10. Raasta lautaselle annostellun pastan päälle juustoa ja lorauta päälle vielä hyvää oliiviöljyä

Nauti. Buon appetito!


Itse suosin luomukasviksia, koska ne maistuvat aidosti paremmilta eivätkä vaadi yhtä perusteellista pesemistä ennen käyttöä. Luomukasviksia on nykyisin tarjolla lähes jokaisessa ruokakaupassa. Lisäaineettomia lihaliemiä ja kasvisliemiä on vaikeaa muttei mahdotonta löytää. Suurimmissa elintarvikeliikkeissä löytyy useita vaihtoehtoja, Punnitse&Säästä -liikkeistä löytyy hyviä liemikuutioita, eikä liemen valmistaminen itsekään ole vaikeaa, palaan siihen myöhemmin. Myös tomaattimurskan voi valmistaa itse tehosekoittimessa; silloin tomaatit tulee kuoria ja poistaa niistä siemenet. Vielä sananen balsamicoista: valitettavasti suurin osa meille myytävistä balsamicoista on hienoista titteleistään huolimatta viinietikan ja rypälemehutiivisteen sekoituksia, joiden säilyvyyttä ja väriä parannellaan lisäaineilla. Laadukasta punaviinistä valmistettua etikkaa tehdään myös Suomessa, esimerkiksi Rajamäen toimesta.

3 kommenttia:

  1. Lisähuomautuksena vielä, että jos kaapin perukoilla sattuu lojumaan pullollinen kuivaa valkoviiniä, niin kannattaa sitä lorauttaa kastikkeeseen desin verran, ja jättää balsamico näin ollen pois.

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle blogille! :)
    Anzkulta sain vinkin, että samalta suunnalta bloggaillaan :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon, kierähdän blogiisi tutustumaan hetimiten! Kävijämääristä päätellen, taidan olla niitä harvoja, jotka eivät ole sitä vielä tehneet. :)

    VastaaPoista

kokemuksia ja kommentteja!